sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tekniikkaa, tuliaisia ja tunnustusta


Mies lähti eilen melkein viikon mittaiselle metsästysreissulle. Minä palasin tänään sairasloman jälkeen töihin.  
Työpäivän jälkeen olin ihan rättipoikkipuhki ja lysähdin sohvalle..ja MITÄ?? 
Valittu ohjelma ei ole mahdollinen, kanavaa ei ole viritetty, 
tarkista antenniliitäntä.
Minä viritän, sammutan ja uudelleen käynnistän. Irrotan piuhoja ja laitan takaisin. Antennipiuhan televisioon kytkettävä liitin näytti rispaantuneelta. Minä irrotin liittimen, kuorin johtoa ja laitoin liittimen takasin. Eikä vieläkään mitään eloa.

Jotain tällasta käy aina kun mies lähtee jonnekkin kauas ja pidemmäksi aikaa.

En ihan heti kyllä luovuta ja paljon olen vempeleitä itsekkin saanut toimimaan. 
Mutta ei, tänään ei onnistunut.
Täytyy vissiin kehittää jotain kehittävämpää viihdettä kuin TV.

Ehkäpä vaikka yritän keksiä näillä uudet vaatteet:)

Eilen oli tosiaan erittäin mukava ilta sisustuskutsuilla!
Ihania naisia kauniiden tavaroiden ympäröimänä. Ympäriltä kuului mitä hienompia selityksiä ja perusteluja siitä miten tarpeellisia ja järkeviä ostoja he olivat tekemässä.
Voi miten luovia naiset osaakaan olla:)

Minäkin löysin jotain
Mun eka GreenGateni
Kuva lainattu netistä

puolen litran kannu. Aim in laav :)
Tää sopii niin ihanasti mun uuteen keittiöön!
Noh keittiöhän ei vielä ole valmis, mutta suunnitelma on jo hyvinkin selkeä.
Kanalinnustuskauden jälkeen keittiössä alkaa tapahtua:)


Lisäksi mukaani tarttui puinen sydän ja lahjana tiskirätti
"Once upon a time therre was a dream" - tekstillä.
Lupasin ko. kutsut myös minun luonani emännöidä.
Ehkäpä Joulun alla voisi olla mukava ajankohta :)

Myös tämä on ensimmäiseni, Kiitos siitä Kirsi

Tunnustuksen saaneen pitää;

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. 
 
Hmm.. mitäpä kertoisin
1. Olen horoskoopiltani neitsyt. Asioilla ja esineillä on paikkansa joihin ne kuuluu. Mun tavaroihin ei kannata koskea, siitä jää heti kiinni:) Jos mun ympärillä on epäjärjestystä niin myös mun pään sisällä on kaaos. Villakoirat ei minua ärsytä, mutta epäjärjestystä en voi sietää.
2. Herkkis. Se olen minä. Itku pääsee ilosta, surusta ja milloin mistäkin. Tällä hetkellä hormoonimyrskyt on vielä lisänny herkkyyttä.
3. Tykkään perinteistä. Esim. häämme olivat aika perinteiset:
Isä saattoi minut alttarille. Nukuimme viimeisen yön ennen vihkimistä eri paikoissa. Sulhanen ei nähnyt morsiuspukuani ennen häitä jne.
4. Olen hajamielinen. Jos en tee jotain asiaa heti tai kirjoita sitä lapulle en sitä enää kohta muista. Puhelimeni on täynnä muistutuksia.
5. Olen aamuvirkku ja illan torkku. Tulen pahalle tuulelle ollessani väsynyt.
6. Syöminen on lempi harrastukseni. Mikä on sen ihanampaa kuin hyvä ruoka ja täysi vatsa.
7. Olen riippuvainen huulirasvasta. Huulirasvoja on yöpöydällä, wc:ssa, autossa ja käsilaukussa. Aina saatavilla.
8. On perheemme kolmesta tyttärestä nuorin. Olen iltatähti.

Tämän tunnustuksen haluan antaa seuraaville ihanille blogeille joihin käyn päivittäin kurkkimassa:


Toivottavasti tulevasta viikosta tulee hyvä viikko:)
 
Eilen valmistunut makkarin valaisin pääsi omalle paikalleen:)

-Riikka

12 kommenttia:

  1. Olipa kiva yllätys tuo tunnustus, kiitos kovasti.
    Ihana tuo GreenGaten kannu, sopisi niin hyvin myös meille :) Onnekseni niissä kaupoissa joissa yleenä käyn, ei myydä ko. merkkiä, muuten voisin sortua ostamaan...

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Riikka, tosi paljon!
    Toi kannu on kans niin mun ostoslistalla.

    2,4 ja 5 kohdan allekirjoitan. Ihan samalaisia oireita täälläkinpäin :)

    VastaaPoista
  3. Laura: Oleppa hyvä vaan! Mäkin sorruin nyt tosiaan ekaa kertaa ko. merkkiä ostamaan. Asun aika pienellä paikkakunnalla niin täällä ei kovin usein törmää tuohon merkkiin.

    Maanvaiva: Ole hyvä vaan! Kyllä siinä ukkokulta joutuu välillä taiteilemaan näitten mun "oireiden" keskellä.. Noh iteppä on minut vaimoks pyytäny:)

    VastaaPoista
  4. kiiiitooooos Riikka! lämmittää väsynyttä mieltä tämmöinen :)
    mä pidin meillä vastaavanlaiset sisustuskutsut viime talvena ja pidän uudet ens kuussa :)

    VastaaPoista
  5. No voi kiitokset Riikka tunnustuksesta <3 Ja mukava oli lukea sinun listaasi...aivan kuin omasta elämästäni ( paitsi huulirasva, ja ilta-torkkukohdat ;)

    Mäkin tahtoisin tuollaisille sisustuskutsuille!!! ja juuri tuota GG-sarjaa tahtoisin alkaa keräillä ;P

    Ihanalta näyttää makkarissanne! Miten pitkällä muuten raskautesi on? Siis mikäli ymmärsin oikein, että vauvelia odottelet? Onnea :) Voih...vauvat <3

    ps:Tsemppiä tv: kanssa

    VastaaPoista
  6. Kiva oli lukea tunnustuksesi,neitsyt olen minäkin ja tuo ykkönen pätee muhunkin täysin,tosin kellari on mun "kauhuluolani",pari kertaa vuodessa sen kunnolla siivoan,mutta sitten kannan sinne taas kaikkea tarpeellista ja turhaa ja kaaos on valmis,siihen sitten vissiin pätee sanonta "poissa silmistä,poissa mielestä"...Jos Iida Emilian veikkaus vauvanodotuksesta pitää paikkansa,niin lämpimät onnittelut esitän minäkin<3

    VastaaPoista
  7. KIITOS ja HALAUS!!! Ihanaa alkanutta viikkoa Sinulle!!

    VastaaPoista
  8. S: Mukava että lämmitti, niin oli tarkotus! Ihania tulevia kutsuja Sinulle!

    Iida Emilia: Oleppa hyvä! Noita tunnustuksia on kyllä mukava lueskella. Ne tarkentaa sitä kuvaa mikä täällä ihmisistä syntyy, ja joskus ehkä muuttaakin sitä aika paljon:)
    Oikein olet ymmärtänyt. Meille on esikoinen tulossa<3 Huomenna tulee täyteen 23+0 viikkoa. Hieman yli puolenvälin mennään. Kiitos onnitteluista! Ihanaa ja jännittävää aikaa tää on!
    ps. TV edelleen eloton. Tänään ehkä soitettava apua.

    Kirsi: Tuo sanonta pitää kyllä paikkaansa! Meillä on (onneksi tai epäonneksemme) varasto ja vintti minne voi työntää kaiken sen mitä ei koko ajan tarvita, mutta mitä ei voi heittää poiskaan.
    Kyllä Iida Emilian veikkaus oikeaan osui. Esikoistamme odotan<3 Kiitos paljon onnitteluista!

    Riitta Sinikka: Ole hyvä! Kiitos ja samoin sinulle! Täällä on aamuisin ollut jo pakkasta, ihanan kirpsakkaa:)

    VastaaPoista
  9. Itse olen myös todella järjestelmällinen, enkä kestä epäjärjestystä. Niin kauan ahdistaa, kunnes olen saanut tavarat ja asiat järjestykseen.
    Puhelimeni ja kalenterini myös ovat täynnä tapaamisia ja asioita, joita on hoidettavana. Vatsani on ehkä himpun verran täydempi kuin kalenteri. ;-) Herkuttelu on ehkä yksi maailman parhaimmista ajanvietteistä.
    Ja ne hormonit.. Niistä tulisi ihan oma lukunsa..

    Teidän makuuhuone näyttää todella hyvältä ja tuo valaisin on niin hieno. Kävin kurkkimassa tarkempaa kuvaa valaisimesta aiemmin. :-)

    Ps. Tekniikka on ihmeellistä. Minusta ei ole kuin vaihtamaan patterit. Tosin, kun muutimme, MINÄ asensin television ja digiboksin, jotta näen heti illalla lempiohjelmani. Olen aika ylpeä saavutuksestani.

    VastaaPoista
  10. Pikku-Myy: kiitos kommentista! Makuuhuoneeseen on tulossa pintaremontti. Kalustus on suunnilleen valmis, mutta pinnat täytyy huoneesta uusia. Juu kyllä tekniikka pistää ihmettelemään aina välillä, mutta tekemällä oppii:) Kyllä sitä saavutuksista pitääkin olla ylpeä!

    VastaaPoista
  11. Malla: Ole hyvä! Ilo on sinun blogiasi lukea ja siksi tunnustus:)

    VastaaPoista

Ilahdun viestistäsi kovasti!