maanantai 12. syyskuuta 2011

106 ja 04.23

Ilonsa kullakin, minulla tänään tällaiset..
siis blogini katselukertoja on kertynyt jo 106 ja 
kirjautuneita lukijoita on jo 5!!
SYDÄMELLISESTI TERVETULOA 
uudet ja "vanhat" lukijat ja kävijät!!
(blogini ollut elossa vasta huimat 6 päivää...  joten vanhoiksi tutuiksi en voi vielä teistä ketään kutsua).

Tänään on ollut kotipäivä. 
Käväsin ainoastaan aamulla äkkiä kangaskaupassa hakemassa muutaman pienen jutun, jota tarvitsin päivän projektiin.
Idea tästä on ollut olemassa jo pitkään. 
Yksityiskohdat ja toteutuksen suunnittelin tänään aamuyöllä. 

Klo 04.23 näytti kännykän kello
kun sitä herättyäni vilkaisin. Uni ei meinannut tulla millään uudestaan. Kieriskelin ja pohdiskelin. Mieleeni tuli vain koko ajan uusia asioita pohdittavaksi. 
Turhauttavaa.
Toki näistä yöllisistä pohdinnoista on joskus jotain iloakin.  
(Tosin silloin yöllä se ei tunnu kovin ilahduttavalta 
pyöriä ja pohdiskella).

Pohdinnan ja ideoinnin jälkeen olin jossain vaiheessa nukahtanut uudelleen. Aamulla herättyäni olin täynnä virtaa. Sormet syyhysi ja kaivoin ompelukoneen esille. Tällaista siitä sitten seurasi.

(..sydämiä tein muutaman eilen illalla..)



 
Sängynpäätyhän siitä sitten tuli!!
(kuvat on vähän hämäriä, mutta jospa niistä sais ees vähän käsitystä)

Siitä tuli aika tosi kiva.
Nyt meidän sängyssä näkee varmasti paljon kauniinpia unia <3

Ihanaa uuden viikon alkua teille kaikille!

PS. Sängyn taustalla näkyy meidän makuuhuoneen seinät, jotka joku talon aiemmista asujista on muovipussilla tuputtaen maalannut,
ruskeaa beigen päälle - yhdistelmällä.. 
väri ja maalaustapa eivät ole se meidän juttu.
Lattiana vaalean sini-harmaa-kirjava muovimatto..
ei sekään varsinaisesti sitä mitä me valittaisiin
Näiden pintojen päivittäminen meille sopiviksi on osa talolle tehtävää kasvojen kohotus - projektia)

-Riikka-

2 kommenttia:

  1. Kannatti tuon takia vähän sängyssä pyöriäkin,tosi kaunis lopputulos,itseasiassa niin kaunis etten olisi seinään ja lattiaan mitään huomiota kiinnittänytkään ellet niistä olisi itse maininnut=D Ihanaa alkavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Kirsi - Kiitos, samoin sinulle!
    Se on hyvä, että sängynpääty kiinnitti huomiota enemmän kun seinät ja lattia!

    VastaaPoista

Ilahdun viestistäsi kovasti!