sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Haaste

Ajat sitten sain haasteen, 
jossa tulee kirjoittaa 
annetuista viidestä sanasta mieleen tulevia asioita.

Tässäpä siis saamani 5 sanaa,
ja perässä jotain mitä tuli mieleen


1. viininpunainen
Kun muutin kotoa omaan asuntoon oli 
sisustukseni värimaailma valko-viininpunainen. 
Makuuhuoneessa mulla oli verhot, 
jossa yläosa oli valkoinen ja helma viininpunainen.
(hmmm.. aikaa on kulunut vajaa 9 vuotta,
enkä enää moisia ikkunaani laittaisi, mutta sillon ne oli in:)
Punaviinistä en pidä.


2. talvi

Tykkään ja en tykkää.
En ole koskaan harrastanut mitään talvi-lajia. 
Olen aikamoinen vilukissa ja 
siksikin talvi on ikävää aikaa 
(en osaa koskaan pukea tarpeeksi päälle).
Mutta talvessa on kuitenkin oma tunnelmansa,
lumi on ihana asia,
se valaisee luonnon ihanasti synkän syksyn jälkeen.



3. tunnelma
Olen tunne ihmisiä.
Talon ostossa sen huomasi hyvin,
joissain taloissa käydessä ei tuntunut miltään, 
mutta nykyiseen kotiimme ensi kertaa tullessa 
kohtasimme semmoisen tunnelman, 
josta tiesimme että nyt ollaan kotona.
Tunnelma voi olla myös tehtyä.
Kynttilät ja musiikki luovat tunnelmaa,
ja hyvää tunnelmaa luovatkin.



4. matka
Elämä on matka.
Ulkomaan matkailusta minulla 
on kokemusta hyvin vähän.
Kerran olen käynyt, "etelässä".
Muutoin kohteena on ollut naapuri maat.



5. työ
Nyt tuntuu aika kaukaiselta.
Tällä hetkellä sairaslomalla,
parin viikon päästä äitiyslomalla.
Tällä hetkellä se on toimeentulon lähde,
työ tukee vapaa-ajan suunnitelmien toteuttamista.

tämä kuva lainattu netistä. Omastani ei ole kuvaa koneella.


Ugh,
olen puhunut.
Toivottavasti teksteistä saa edes jotain selkoa,
tuli nimittäin kirjotettua
sitä mitä mieleen juolahti
ilman sen kummenpaa
tarkkailua:)


Mikäli haluat saada itsellesi
jotkin 5 sanaa,
niin jätä kommenttia niin annan sinulle sanoja:)

Ihanaa tulevaa viikkoa teille kaikille!
Uusille lukijoille sanon TERVETULOA ja toivon että
viihdytte Lampilassa!

-Riikka-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun viestistäsi kovasti!