tiistai 5. marraskuuta 2013

Onhan siitä taas aikaa

On kulunut kauan viime vuoden vapusta 
ja siitä kun oon viimeks tänne kirjottanu.

Mut joskus sitä joutuu tinkimään jostain,
ja nyt aikaa on tingitty bloggaamisesta.

Tähän blogitaukoon (jota en suunnitellut pitäväni..) on mahtunut monenlaista..
RAKKAINTA on se että meitä on nyt äiti, isi ja tytöt <3

On ollut iloa ja väsymystä. Turhautumista ja solmujen aukeamista.
Mutta nyt elämä alkaa näyttää taas hieman tasaisemmalta. 
Niin tylsältä kun se ehkä joistain kuulostaa niin minulle se on luksusta. 
Ihanan tavallista tasaista lapsiperheen arkea, sitä minä nyt haluan ja sitä meillä nyt onneksi eletään.

Nyt alkaa inspistä ja aikaa taas löytyä, ja saan palata hyvillä mielin blogini pariin :)

Kuluneesta, tästä hetkestä ja tulevaisuuden unelmista lisää ensi kerralla.

Nyt yritän saada kuvia koneelle jotta pääsen postaamaan kuvien kera. 
Nyt hyvän kirjoitus-fiiliksen iskiessä piti päästä postaamaan 
vaikka en kuvallista juttua vielä saakkaan aikaiseksi.

Tästäpä fiiliksestä tiedän että nyt on oikea aika palata blogin pariin!

-Riikka-